Kadut puhtaiksi!
Hondurasin kuolemanpartiot metsästävät lökäpöksynuoria

April 27th 2003


Gaëlle Sévenier, translated by Hanna Nikkanen

Viiden vuoden aikana yli 1750 lasta ja nuorta on murhattu Hondurasissa. Kuolemanpartiot liikkuvat säännöllisesti suurten kaupunkien köyhimmillä alueilla autoissaan, joiden lasit on tummennettu. Partioiden uhrit ovat nuoria, joita epäillään jengiläisiksi. Näistä rikoksista ei langeteta tuomioita - kukaan ei tutki kylmäverisiä murhia, jotka viranomaisten silmissä ovat osa niinsanottua sosiaalista puhdistusta.

El Porvenirin vankilassa, 20 kilometrin päässä La Ceiban kaupungista, 70 ihmistä on murhattu ja 39 on loukkaantunut. Hiiltyneitä ja päättömiä ruumiita, ammusten ja kranaattien palasiksi repimiä vankeja. Maakunnan alueellinen johtaja José Cruz Dominguez ei ole koskaan nähnyt yhtä järkyttävää näkyä. Kuolleiden joukossa on 66 jengiläistä, kolme naista ja vuoden ikäinen pikkutyttö, jotka olivat tulleet vankilaan vierailulle, sekä yksi poliisi. Viranomaiset ovat vastuussa joukkomurhasta: he toivat räjähteet ja aseet vankilaan, lavastivat tappelun eri jengien välillä ja avasivat tulen väkijoukkoon. Vain yksi rivipoliisi on pidätetty, kun henkiinjääneet vangit nimesivät tämän yhtenä murhaajista. Pari päivää ennen El Porvenirin verilöylyä seitsemän vankia murhattiin selittämättömästi vankilassa San Pedro Sulassa.

Hondurasin kadonneiden vankien sukulaisten järjestö COFADEH puhuu "sallitun hävityksen politiikasta" ja vaatii kansainvälistä yhteisöä tuomitsemaan Hondurasin hallituksen toiminnan.

Jengiläisiksi epäiltyjen nuorten murhat eivät ole uusi ilmiö Hondurasissa. Silminnäkijoiden mukaan punainen tai harmaa auto saapuu vähintään kerran kuussa alueille, joilla jengiläisiä asuu. Auton kuljettaja vaatii nuoria riisuutumaan. Jos vaatteiden alta paljastuu yksikin tatuointi, nuori voidaan surmata heti, yleensä päähän ampumalla. Toisinaan nuori viedään kuolemanpartion pakettiautoon, missä häntä kidutetaan. Sen jälkeen uhri "katoaa".

Kukaan ei tiedä, keitä kuolemanpartiot ovat. Joidenkin mielestä poliisi toimii partioissa. Myös liike-elämän tukemia yksityisiä vartiointiyrityksiä on syytetty. Keitä hyvänsä murhaajat ovatkaan, Hondurasin hallitus on syyllistynyt laiminlyöntiin jättäessään syylliset syyttämättä, sanoo Bruce Harris, lasten oikeuksia ajavan Casa Alianza -järjestön entinen puheenjohtaja.
- Valtion ilmiselvä epäonnistuminen murhaajien rankaisemisessa ei ole ainoastaan laiminlyönti, Harris sanoo. - Se voidaan tulkita rohkaisuksi muille, jotka ovat valmiita toteuttamaan laittomia hyökkäyksiä hondurasilaisia jenginuoria vastaan.

Jengit ovat kasvava ongelma Keski-Amerikassa. Niinkutsutut "marat" ovat yhdysvaltalainen tuote. Nimi tulee sanasta marabunta, joka tarkoittaa afrikkalaista muurahaisvitsausta, joka syö kaiken tieltään. 1960-luvulla yhdysvaltalaiset jengit ottivat nimen käyttöönsä suunnitellessaan Los Angelesin valtaamista. Kun jengeissä toimineet siirtolaiset palasivat kotimaihinsa, he toivat Keski-Amerikkaan mukanaan samat jengirakenteet.

Pyörremyrsky Mitchin syksyllä 1998 synnyttämä taloudellinen kriisi vahvisti jengejä. Monet perheet eivät ole toipuneet talouden romahduksesta ja kotien ja työpaikkojen menetyksestä. Nyt yli 300 000 lasta elää Hondurasin kaduilla. Etsiessään sosiaalista identiteettiä ja perheen tukea jotkut ovat astuneet rikoksen poluille ja liittyneet johonkin maan 475 jengistä.


Jengi oli Delmerin perhe

Delmer asuu köyhässä lähiössä San Pedro Sulassa, Hondurasin toisiksi suurimmassa kaupungissa. Hän on 23-vuotias ja puolitoistavuotiaan tyttären isä. Delmerin ruumista peittävät tatuoinnit eivät pelota lasta, joka tuntee omien suurten silmiensä vaikutuksen isäänsä.

Delmer liittyi "Sur 13"-jengiin olleessaan kymmenvuotias, kun hänen isänsä oli lähtenyt ja jättänyt perheensä puille paljaille. "Mara oli minun perheeni", hän kertoo. "Elimme kaikki yhdessä. Jos yhdellä ei ollut ruokaa, ei sitä ollut kenelläkään." Todistettuaan useimpien ystäviensä ja sisarustensa murhia nuori mies on nyt liittynyt integraatio-ohjelmaan. Hän pelkää oman henkensä ja tyttärensä turvallisuuden puolesta.

Yhteiskunta näkee nämä nuoret "sosiaalisena kulkutautina". He ovat kuin muurahaisia, jotka tulee hävittää. Honduras on saapumassa tilanteeseen, jossa jokainen teini, jolla on tatuointi, roikkuvat housut, korvakorut tai ajeltu pää nähdään vaarallisena rikollisena. Jengien jäsenet ovat kuitenkin yhä lapsia, jotka tarvitsevat kipeästi tukea päästäkseen sisään yhteiskuntaan.

Hondurasin hallitus on eri mieltä. Vuoden 2001 lopussa Kansallispuolueen johtaja Ricardo Maduro valittiin presidentiksi kampanjalla, joka vaati nollatoleranssia ja lupasi "sotaa rikollisuutta vastaan". Maduron kaudella teini-ikäisten selvittämättömät murhat ovat lisääntyneet rajusti. Viranomaiset, jotka ovat virallisten tilastojen mukaan osallisina 25 prosentissa jengiläisiksi epäiltyjen nuorten kuolemissa, naamioivat murhat jengitappeluiksi ja käyttävät käynnissä olevia jengisotia hyväkseen pyrkiessään eliminoimaan ei-toivotut elementit yhteiskunnasta.

Kolme vuotta sitten presidentti Maduro menetti poikansa kidnappausyrityksessä. Presidentin epäillään yrittävän nyt kostaa tapahtunutta sallimalla jengiläisten murhat. Viime vuosien aikana hallitus on kasvattanut poliisin ja armeijan resursseja ja yrittänyt palauttaa pakollista asevelvollisuutta ja kuolemanrangaistusta. Nuorten jengiläisten tukemiseen ei anneta lainkaan varoja. Kehityksen seurauksena yhä useammat todistajanlausunnot kertovat poliisin osallisuudesta murhissa ja kidutuksissa.

Myös Delmer on kokenut poliisiväkivaltaa. Viimeksi hänet pidätettiin välittömästi nuoren pojan hautajaisten jälkeen. "Olin istumassa muutaman muun nuoren kanssa", entinen jengiläinen kertoo. "He tulivat ja käskivät seuraamaan heitä autolle. Siellä he riisuivat minut ja nostivat roikkumaan katosta pää alaspäin. Sitten minua hakattiin alumiinipampulla ja lopulta pudotettiin päälleni lattialle. Yhtä poikaa ammuttiin pidätettäessä jalkaan. Me emme yrittäneet edes paeta, olimma vain lepäämässä. He voivat tehdä mitä hyvänsä nuorille näillä nurkilla..."

Delmerin kokemukset eivät ole harvinaisia Hondurasin lähiöissä. Toinen San Pedro Sulassa asuva nuori poika, Victor, on nyt liikuntakyvytön poliisin ammuttua häntä selkään. Victor ei ole koskaan kuulunut yhteenkään jengiin, mutta sattui osumaan poliisin tielle humalassa. "Poliisin mukaan Victor oli vaarallinen varas ja yritti paeta", pojan ystävä kertoo. "Se on vale. Mutta täällä poliisin sana painaa enemmän kuin meidän..."


Tatuointi on kuolemantuomio

Ricardo Torres, Rauha ja oikeus-järjestön nuorisorikollisten koulutusohjelman vetäjä, myöntää, että "joku tietää, mistä murhissa on kyse. Mutta kukaan ei avaa suutaan." Ei kukaan - paitsi poliisikomisario María Luisa Borjas, joka kyllästyi viime syksynä vaikenemaan. 25 vuotta poliisina palvellut Borjas kertoi julkisesti, että poliisi on sotkeutunut jenginuorten teloituksiin. "Minulla on todisteita", hän julisti, "siitä, että tutkimuksia häiritään tuhoamalla ja väärentämällä todistusaineistoa." Poliisit ovat osallistunut murhiin "teloittamalla, sulkemalla silmänsä, avustamalla ja kätkemällä." Syytösten esittämisen jälkeen María Luisa Borjasista on tullut poliisipiirinsä hylkiö. Häntä on vaadittu eroamaan, hänen alaisiaan on erotettu, tutkimusten resursseja on leikattu. Borjasin henkeä uhataan toistuvasti.

Torresin järjestö auttaa jengiläisiä palaamaan yhteiskuntaan kouriintuntuvin keinoin. Järjestö auttaa entisiä jengiläisiä puhdistamaan jengitunnukset talojensa seinistä ja poistaa infrapunalaitteilla tatuointeja näiden ihosta. Tatuoinnit sinetöivät nuorten kuolemantuomion, jos kuolemanpartiot näkevät ne. Työnantajat vaativat työnhakijoita riisuutumaan ennen sopimuksen kirjoittamista. Tatuoitu nuori ei ole enää turvassa kaduilla eikä voi odottaa saavansa töitä. Kun Rauha ja oikeus sai ensimmäisen infrapunalaitteensa, kaksisataa nuorta jonotti päästäkseen tuskalliseen käsittelyyn ja eroon tatuoinneistaan.

Ihmisoikeusjärjestöjen avusta huolimatta tatuoitujen nuorten henki on vaarassa. Kuudestakymmenestä nuoresta, jotka aloittivat Rauha ja oikeus-järjestön integraatio-ohjelmassa, 25 on surmattu. Ricardo Torres suree näiden nuorten kuolemia: - Jotkut murhatuista nuorista olivat olleet mukana integraatio-ohjelmassa yli kaksi vuotta. Se satuttaa meitä.

Järjestön puheenjohtaja Ondina Mirillo vaatii kansainvälistä toimintaa. Mirillon mielestä viimeistään vankiloiden joukkomurhien pitäisi herättää huomiota myös Hondurasin ulkopuolella.

- Pelkäämme, että vankiloiden tapahtumat jäävät selvittämättä kuten jengiläisten kuolemat koko maan kaduilla ovat jääneet, Mirillo toteaa. - Samaan aikaan yritämme jatkaa työtä kaduilla, missä jenginuoret tarvitsevat valtavasti apua päästääkseen irti väkivallasta.

 

Author - Other publications